maanantai 4. joulukuuta 2017

KODIN TURVALLISUUS JA TAVARAT


Kodin turvallisuutena mielletään nykyään usein erilaiset varashälyttimet ja valvontakamerat, mutta käsite on paljon laajempi kuin uhka siitä, että joku ulkopuolinen tunkeutuu kotiimme. Kodissa voi sattua vahinkoja ja tapaturmia ja kuten sananlasku sanoo, vahinko ei tule kello kaulassa. Voimme tehdä useita asioita oman kodin turvallisuuden parantamiseksi.

Tulemme harvoin ajatelleeksi, että tavarat, joita olemme kotiimme hankkineet, voisivat olla vaarallisia. Liian suuri tavaramäärä voi kuitenkin aiheuttaa tapaturmia monestakin eri näkökulmasta. Korkealle kurottelu on myös turvallisuusriski. Korkeat kaapit tuovat lisää säilytystilaa, mutta mitä siellä säilytetään ja miksi? Mikäli joutuu kiipeämään keittiöjakkaran tai tikkaiden päälle saadakseen jonkun tavaran haltuunsa, on aina vaarana putoaminen. Etenkin iäkkäimmille henkilöille se voi olla kohtalokasta.

Sähkölaitteet luovat oman turvallisuusriskin. Astianpesu- tai pyykinpesukonetta ei saisi koskaan jättää päälle, jos ketään ei ole kotona. Sähkölaitepalo saattaa levitä nopeasti. Älä käytä viallista sähkölaitetta ja varmista, että tuotteen johto on ehjä. Vie rikkinäiset elektroniikkalaitteet (maksutta) SER -keräyspisteeseen.

Tavaroiden karsiminen kannattaa ulottaa myös kellariin tai vintille. Onko se täynnä hylättyä tavaraa? Ns. kahlittua rojua ei kannata säilyttää. Ylimääräinen tavara taloyhtiöiden kellareissa tai autotalleissa aiheuttaa paloturvallisuusvaaran, koska palo leviää nopeammin. Puhumattakaan siitä, mikäli tavara tukkii varauloskäynnin.

Matot ja ylimääräiset tavarapinot voivat aiheuttaa liukastumisen tai kompastumisen. Etenkin kulkuväylät tulee pitää vapaina. Älä kasaa lattialle lehti- tai kirjapinoja, joihin voi kompastua esim. pimeässä. Lehdet ja kirjat keräävät myös pölyä. Herkille ja allergisille ihmisille voi tästä koitua nuhaa ja muita oireita. Oikea paikka luetuille lehdille on paperinkeräys ja kirjoja ei kannata säilöä. Niitä voi lainata kirjastosta.

Varsinkin näin Joulun aikaan tulee muistaa vielä kynttilöiden valvottu polttaminen. Palokuolemia tapahtuu Suomessa enemmän kuin muissa länsimaissa. Muista vaihtaa palovaroittimien paristot säännöllisesti. Palovaroittimia tulee olla yksi per 60 asuinneliötä, joten 100 neliön asunnossa niitä täytyy olla vähintään kaksi. On lisäksi hyvä, että jokaisessa makuuhuoneessa olisi oma varoitin. Hanki kotiin myös sammutuspeite.


Mitä vähemmän keräämme tavaraa kotiimme, sitä helpompaa on kodista huolehtiminen ja sitä turvallisempaa siellä on asua ja liikkua. Turvallista Joulua ja loppuvuotta 2017!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti