tiistai 21. maaliskuuta 2017

ETEINEN - MIKSI SINUA AINA LAIMINLYÖDÄÄN?


Sanotaan, että eteinen on kodin käyntikortti. Kokoonsa nähden sitä käytetään todella paljon. Siitä kulkematta ei pääse sisään eikä ulos. Ja se on paikka, minkä esim. asunnon ostaja tai vieraat näkevät ensimmäisenä. Miksi siis eteinen on usein ahdas, täynnä tavaraa ja sekaisin?

Jos eteinen on tärkeä tila, miksi se on usein niin pieni? Pienissä kerrostaloasunnoissa ymmärtää, että eteiseen ei voi tuhlata paljonkaan neliöitä, mutta usein myös uusiin omakotitaloihin rakennetaan edelleen kapeita eteisiä ja ahtaita tuulikaappeja. Nämä osoittautuvat lopulta arjen tohinassa epäkäytännöllisiksi ja täysin riittämättömiksi.

Toinen eteisen taakka on liian suuri tavaramäärä. Jos miettii jo nelihenkisen perheen kenkä-, laukku-, ja takkimäärää, on sanomattakin selvää, että näitä kaikkia ei voi säilyttää eteisessä. Silti usein yritämme tehdä niin. Joskus kannattaa kyseenalaistaa totuttuja käytäntöjä. Jos siivouskomero on eteisessä, voi muutaman pesuainepurkin siirtää vaikka keittiön kaappeihin ja lisäämällä komeroon uudet hyllyt, saa siihen mahtumaan monta paria kenkiä!

Asunnonmyynti-ilmoituksissa harvoin näkee kuvia eteisestä. Eteinen on kuitenkin näytettävä ulkopuolisille viimeistään siinä vaiheessa, kun asuntonäyttö koittaa. Tällöin kannattaa tehdä naulakkoon tilaa ja poistaa kengät lattialta. Mutta miksei toimisi näin myös arkena? Siisti ja roinaton eteinen varmasti ilahduttaa jokaista perheenjäsentä. Kun karsii tavaraa ja etsii osalle uudet säilytyspaikat, voi pelastaa eteisen kaaoksesta.

Eikä eteisen seinät tarvitse olla maalarinvalkoiset. Yhden seinän voi vaikka tapetoida kauniilla tapetilla tai seinät voi maalata lämpimän sävyisiksi. Kaunis valaisin ja suuri peili tuovat lisää valoa ja tilantuntua. Kun koko perhe muistaa säilyttää järjestyksen, eteinen voisi pysyä yhtä viihtyisänä kuin mikä tahansa muukin kodin tila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti